Arvioitu lukuaika: 15 minuuttia
,

Vauvan nukuttamisen ABC – näin onnistut!

Vauvan nukuttamisen ABC – näin onnistut!

Vauva-arjen tuoma unenpuute ja vauvan nukuttaminen ovat asioita, jotka tuottavat ainakin jossain määrin haasteita ihan jokaisessa lapsiperheessä.

Katkonaiset yöt vaikuttavat niin henkiseen kuin fyysiseenkin jaksamiseen sekä pahimmassa tapauksessa johtavat jopa masentuneisuuteen. Myös vanhemman ja lapsen välinen kiintymyssuhde vaikuttaa lapsen nukkumiseen. Kaikki vauvat ovat erilaisia- jos jokin toimii toisella, se ei välttämättä toimi kaikilla. On kuitenkin hyvä tietää mahdollisimman monista eri tavoista, joilla vauvan nukuttaminen onnistuu.

Missä vauva nukkuu?

On jokaisen vanhemman henkilökohtainen valinta, missä haluaa vauvansa yöllä nukkuvan. Jotkut suosivat perhepetiä, toiset taas ovat ehdottomia sen suhteen, että vauva nukkuu yönsä aina omassa sängyssään. Jokainen valinta on lapselle hyvä silloin, kun se on hyvä sinulle.

Moni vauva nukkuu yönsä aina omassa sängyssään monesti siitä syystä, että muutoin vanhemman oma unenlaatu saattaa heikentyä varsinkin jos lapsi nukkuu levottomasti.

3kk ikäisen vauvan uni

Muutaman kuukauden ikäisen vauvan uni ja vuorokausirytmi ovat vielä hyvin kehittymättömiä, mutta vanhempana voit kuitenkin muutaman keinon avulla auttaa vauvaasi nukkumaan yönsä paremmin. 

Miten pieni vauva nukutetaan?

Pienen vauvan nukuttaminen onnistuu alkuun usein kapaloinnin avulla. Kapalointi lisää vauvan turvallisuudentunnetta. Myös samanlaisina toistuvat iltarutiinit auttavat vauvaa ennakoimaan tulevaa nukkumaanmenoa ja helpottavat nukuttamista.

Vauva oletettavasti jossain elämän vaiheessa tulee nukkumaan omassa sängyssään, joten mitä aikaisemmassa vaiheessa opetat vauvasi nukkumaan omassa sängyssään, tulet helpottamaan sekä itsesi että lapsesi yöunia huomattavasti. Ennen kaikkea pääset helpommalla, eikä sinulla ole myöhemmin  isompia haasteita lapsen nukkumisen suhteen.

Lapsen nukkumaan menemiseen ja nukahtamiseen vaikuttaa ratkaisevasti se, mihin lapsi on alusta asti tottunut. Vanhempien aikaisemmat valinnat lapsen nukkumisen suhteen vaikuttavat siihen, kuinka lapsi tulee myöhemmin yönsä nukkumaan ja miten illat ennen nukahtamista tulevat sujumaan. Opeta lapsi alusta asti samanlaisina tapahtuviin rutiineihin, jolloin lapsen turvallisuuden tunne lisääntyy ja illalla nukahtaminen käy helpommin.

Miten saada vauva nukkumaan?
Miten saada vauva nukkumaan?

Hyvien yöunien mahdollistamiseksi on hyvä varmistaa, että vauvan nukkumapaikka on turvallinen ja huone on sopivan viileä. Yöunille siirryttäessä kodin valaistusta olisi syytä himmentää, jotta vauva oppisi pikkuhiljaa erottamaan päivän ja yön eron vuorokausirytmin kehittymiseksi. Myös esimerkiksi tuttu iltalaulu tai -hyräily auttavat vauvaa pääsemään uneen, sillä tuttu laulu lisää turvallisuuden tunnetta. Laita vauva nukkumaan tarpeeksi ajoissa, jos silloin kun vauva osoittaa ensimmäisiä väsymyksen merkkejä, kuten esimerkiksi hieroo silmiään. Yliväsynyt vauva sen sijaan on haastava saada nukahtamaan.

Muista kuitenkin tehdä iltarutiineista sellaisia, että ne ovat mahdollisimman mukavat myös sinulle itsellesi. Jos laulaminen tai hyräily ei tunnu sinusta luontevalta, niin sinun ei missään nimessä pidä silloin sitä tehdä. Aivan yhtä hyvin voit vain pidellä vauvaa sylissäsi, silittää tukkaa ja suukotella ennen sänkyyn laskua. Varmista kuitenkin että laitat vauvan sänkyyn vielä hänen ollessa hereillä. 

Jos vauva meinaa nukahtaa esimerkiksi rinnalle, syliin, tai vaikka sitteriin, yritä viedä hänet vielä valveilla omaan sänkyyn ja anna hänen nukahtaa sinne itse. Näin helpotat lapsen tulevia yöunia ja samalla autat myös itseäsi pääsemään vähemmällä. Päivänkin tapahtumilla on siis erittäin suuri merkitys lapsen yöunille nukahtamiseen.

Vauva nukkuu vain lyhyitä pätkiä?

Vanhemmat pystyvät suhteellisen helpoin konstein pidentämään lapsen unipätkiä. Ensimmäisinä kuukausina luodaan pohja lapsen nukkumiselle. Vuorokausirytmiä auttavat säätelemään päivien valoisuus ja öiden pimeys.

Sisäinen kellomme kypsyy vasta noin kuuden kuukauden ikään mentäessä, mutta vähitellen unijaksot alkavat yhtenäistyä. Yleensä vuorokausirytmi kehittyy nopeammin esikoisilla ja rintaruokituilla lapsilla.

Vastasyntynyttäkin voi jo auttaa nukahtamaan itse niin, että vauva laitetaan sänkyyn valveilla, juuri ruokittuna, jotta voit poissulkea mahdollisen nälkäitkun. Vauva jätetään nukahtamaan itse, mutta jos hän aloittaa itkun, älä heti riennä hänen luokseen, vaan odota muutama minuutti ja pidennä aikaa hieman joka kerta.

Miksi vauva nukkuu levottomasti?

Vauvan nukkuminen levottomasti kuuluu osaksi hänen normaalia univaihettaan. Näin ei kuitenkaan ole kaikkien vauvojen kohdalla. Vauvan levotonta nukkumista ei kuitenkaan pidä säikähtää.

Vauvan nukkuminen poikkeaa merkittävästi aikuisen unen laadusta. Suurten erojen vuoksi vauvan univaiheille on annettu omat nimet: aktiivinen uni, hiljainen uni ja välimuotoinen uni. Aktiivisen unen aikana (REM-uni) vauva näkee unensa. Aktiivisen unen aikana vauva voi liikehtiä levottomasti, mutta uni on juuri sellaista kuin sen kuuluukin olla. Hiljaisen unen aikaan vauva voi nukkua taas hyvinkin syvään.

Vauvan nukkuminen kyljellään

Pientä vauvaa on hyvä alkuun nukuttaa joko selällään tai kyljellään. Jos haluat vauvan nukkuvan kyljellään mahdollisen puklaamisen vuoksi, voit taitella puuhkeestä pienen käärön selän taakse. Suosittelen kuitenkin itse enemmän selällään nukkumista. Ihan pienikin vauva osaa kyllä vaistomaisesti kääntää päätään sivulle puklauksen sattuessa.

Vauvan unijakso

Vauvan unijakso on vain noin 50 minuutin mittainen ja unijakson lopussa vauva havahtuu hetkeksi. Se ei välttämättä johda heräämiseen, sillä osa vauvoista pystyy aloittamaan uuden unijakson edellisen perään.

Osa voi itkeä havahtuessaan, mutta näin ei tapahdu kaikkien kohdalla. Vanhemmat pystyvät erilaisin keinoin vahvistamaan vauvan taitoa rauhoittaa itsensä takaisin uneen.   

Vauvan vuorokausirytmi

Vauvan vuorokausirytmin syntymistä on mahdollista nopeuttaa vaikuttamalla virikkeisiin, joita lapsi ympäristöstään saa. Jo pelkästään se, että vanhemmilla on tietoa lapsen nukkumiseen liittyvistä asioista, parantaa myöhemmin unen laatua.

Vastasyntyneen unta voi parantaa tukemalla hänen vuorokausirytminsä kehittymistä oleskelemalla päiväsaikaan valoisassa sekä välttämällä lapsen nukahtamista vanhemman avustuksella.

Vauva itkee sängyssään?

Kun vauva on hyvin ruokittu, hän itkee usein vain väsymystään, eikä esimerkiksi kipua. Myös itkuun reagoimista viivästyttämällä autetaan vauvaa nukahtamaan pikkuhiljaa itse ilman aikuisen apua. Yöunille kannattaa jo muutaman viikon ikäinen vauva laittaa aina samaan aikaan illasta, jolloin hän oppii erottamaan päivän ja yön toisistaan.

Suosittelen, että opetat lapsesi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa nukahtamaan itse omaan sänkyyn. Näin toimiessasi vältyt myöhemmin omassa sängyssä nukkumisen vaikeuksilta. Makuuhuoneessa on hyvä olla pimennysverhot, puhtaat lakanat, viileä huoneilma sekä tuttu unilelu tai riepu lapsen sängyssä. Mitä aikaisemmin opetat lapsesi nukkumaan omassa sängyssään, sitä helpompaa se tulee olemaan lapsen ollessa esim. leikki-ikäinen, jolloin myös vanhempien asettamia rajoja ja omaa tahtoa testataan.

Vauvan yösyöttäminen

Jos imetät, koita täsmäsyöttää lapsi juuri ennen kuin itse asetut unille. Yritä myös saada lapsi sänkyyn niin, että hän on vielä hereillä, ettei hän opi yöllä tarvitsemaan samaa asiaa nukahtamiseen, kuin illalla unille laitettaessa. Täsmäsyöttämällä saat todennäköisesti itsekin nukkua useamman tunnin putkeen.

Kun lapsi herää yöllä unestaan, hän tarvitsee samat asiat kuin illalla nukahtaessaan, kuten rintaa tai heijausta. Tätä ilmiötä kutsutaan uniassosiaatioksi. Vauvan ollessa yli 6 kuukauden ikäinen, voi yösyöttämisestä jo alkaa luopua ja samalla mahdollisen unikoulun aloittaa. Unikouluja on olemassa monia erilaisia ja tärkein asia unikoulumenetelmää valittaessa on luottaa omaan vaistoon. Pidä kiinni päätöksestäsi ja usko valintasi toimivuuteen. Ihmeitä ei tapahdu hetkessä ja siksi vanhemman onkin oltava hyvin sinnikäs.

Lapsen nukkumaanmeno

Hyvin sujunut ilta edesauttaa lapsen nukkumaanmenoa ja hyviä yöunia. Iltaisin tulisi edetä aina saman kaavan mukaan, jotta tutut rutiinit luovat turvaa lapsen nukahtamiselle.

Lasta rauhoitetaan uneen kosketuksella, silityksellä, puhutaan rauhallisella äänensävyllä ja poistutaan huoneesta kun hyvät yöunet on toivotettu. Lapsen puheen kehitystä tukee esimerkiksi lapselle tuttu iltalaulu, joka lauletaan joka kerta ennen unille menoa.

Epämieluisin rutiini, esim. hampaiden pesu olisi hyvä suorittaa heti iltapalan jälkeen, jotta loppuilta sujuu mahdollisimman rauhallisena.

Nuhaisen vauvan nukuttaminen

On selvää, että vauvan ollessa kipeä, myös yöunet voivat jäädä hyvinkin vähäisiksi. Kiilatyyny, eli kiilan mallinen tyyny vauvan patjan alla helpottaa hengittämistä ja auttaa vauvaa pysymään mahdollisimman hyvässä asennossa. Lisäksi kiilatyyny auttaa vauvan refluksiaan, ruoansulatukseen sekä muun muassa närästykseen.

Voit koittaa myös kiinnittää vauvan sängyn päätyyn sipulikääreen. Sipuli, luonnon antibioottina, vähentää tukkoisuutta ja avaa hengitysteitä. Pilko sipuli pieniksi palasiksi, laita ohuen kääreen tai harson sisään ja kiinnitä sängyn päätyyn. 

Milloin vauva ulos nukkumaan?

Kesällä ulkolämpötila on lähestulkoon sama kuin sisälläkin, joten kesällä syntyneet vauvat voivat aloittaa ulkoilun melkeinpä heti kotiin päästyään. Talvella syntynyttä vauvaa sen sijaan totutetaan kylmään ilmaan pikkuhiljaa ja ensimmäiset ulkoilut olisi hyvä aloittaa vasta muutaman viikon kuluttua kotiin pääsemisen jälkeen. Ihan pienen vauvan kanssa ei ulos lähdetä yli kymmenen asteen pakkasessa.

Vauvan nukutus ulkona

Päiväunet ulkona vaunuissa parantavat tutkitusti vauvan yöunia. Vauva saa nukkuessaan raitista ilmaa ja happea aivoille, mikä edesauttaa levollisia yöunia. Varmista kuitenkin että vauvalla on ulkonakin turvallinen ja suojaisa paikka nukkua, eikä esimerkiksi katolta mahdollisesti tippuva lumi pääse tippumaan vaunujen päälle. Vauvan ruumiinlämpöä on hyvä kokeilla niskasta, ettei vauvalla ole liian kuuma tai kylmä. Itkuhälytin kannattaa myös olla vaunuissa vauvan hyvinvoinnin varmistamiseksi. 

Vauvan unikoulu

Unikouluja on monia erilaisia ja tärkein asia unikoulumenetelmää valittaessa on luottaa omaan vaistoon. Yli 6kk ikäiselle lapselle voi unikoulun jo aloittaa, jos haluatte päästä yösyöttämisistä ja parantaa lapsen yöunia.

Lempeimpiä vaihtoehtoja unikouluille ovat

  • Pistäytymis- unikoulu
  • Tassuttelu- unikoulu
  • Tuolimenetelmä- unikoulu

Unikoulu

Lapsen ollessa yli 6 kuukauden ikäinen, voi yösyöttämisestä jo alkaa luopua ja samalla mahdollisen unikoulun aloittaa. Unikouluja on olemassa monia erilaisia ja tärkein asia unikoulumenetelmää valittaessa on luottaa omaan vaistoon. Pidä kiinni päätöksestäsi ja usko valintasi toimivuuteen.

Ihmeitä ei tapahdu hetkessä ja siksi vanhemman onkin oltava hyvin sinnikäs. Unikoulun tavoitteena on, että lapsi oppii nukahtamaan itse.

Vauvan unikoulu
Vauvan unikoulu antaa unet koko perheelle!

Kaikissa unikoulumenetelmissä pätee yksi ja sama sääntö: ole aina johdonmukainen. Tätä sääntöä noudattamalla lapsen nukkumisessa tapahtuu positiivisia muutoksia jo muutaman yön aikana.

Pistäytymis unikoulu

Lapsi laitetaan sänkyyn väsyneenä, mutta valveilla ja poistutaan huoneesta hyvänyön toivotusten jälkeen. Jos lapsi itkee, odota tietty aika, ennenkuin menet takaisin lapsen luo. Lapsen luo saapuessasi kerro hänelle rauhallisella äänensävyllä, että kaikki on hyvin, nyt nukutaan ja poistu taas paikalta.

Jos lapsi ei vieläkään tunnu nukahtavan, odota taas hieman pidempi aika, ennenkuin menet hänen luokseen. Tämän unikoulumenetelmän tarkoituksena on siis joka kerta pidentää lapsen luo mentävää aikaa. Aloita ensin vaikka 2 minuutista ja pidennä aikaa joka kerta minuutilla.

Tassuttelu unikoulu

Lapsi laitetaan sänkyyn väsyneenä mutta valveilla ja poistutaan huoneesta. Jos lapsi itkee, mene hänen luokseen, laita käsi hänen selänsä päälle ja silitä häntä tuntuvin liikkein hartioista alaselkään asti. Jos tästä ei ole apua, ota lapsi syliin rintaasi vasten ja silitä hänen selkäänsä.

Lapsi laitetaan takaisin sänkyynsä kun hän on rauhoittunut ja kättä pidetään hetki lapsen selän päällä. Lapsen ei kuitenkaan anneta nukahtaa syliin tai silitykseen. Tassuttelua toistetaan tarvittaessa.

Tuolimenetelmä unikoulu

Lapsi laitetaan sänkyyn valveilla ja jäädään itse istumaan tuolin kanssa lapsen sängyn viereen. Lasta lohdutetaan puhumalla rauhallisesti tai hyräilemällä. Muista olla nostamatta lasta syliin asti. Tulevina iltoina siirrät tuoliasi pikkuhiljaa kauemmas lapsen sängystä ja lopulta saat siirrettyä tuolin kokonaan pois lapsen huoneesta.

Miten saan nukkumaan menemisestä mahdollisimman mukavaa?

Jos lapselle laulaminen tai hyräily tuntuu sinusta luontevalta, tee niin. Lopuksi lapsen annetaan itse nukahtaa omaan sänkyyn. On tärkeää, että samoina toistuvat iltarutiinit ovat mukavat myös aikuiselle, sillä lapsi vaistoaa kaiken. Jos sadun lukeminen tihkaisee, voit aivan hyvin tehdä lapsen kanssa vaikka palapelejä. Kunhan tekeminen pysyy rauhallisena ja mahdollisimman mukavana, kaikille.

Nukkumaanmenosta mukavaa

Voinko itse yrittää pidentää vauvan unipätkiä?

Vastasyntyneen vuorokausirytmi ei ole vielä kunnolla kehittynyt, mutta on monia asioita, mihin voit vaikuttaa jo vauvan parempien yöunien kannalta.

Päivät olisi tärkeä pitää mahdollisimman valoisina ja yöt vastaavasti pimeinä. Seurusteluaika vauvan kanssa tulee ajoittaa päivään, jotta vauva ei  kaipaa seurustelua kanssasi yöaikaan. Yöunet olisi hyvä ajoittaa alkamaan joka ilta suurinpiirtein samaan aikaan.

Pitääkö minun nukuttaa vauvani?

Sinun ei ole tarkoitus nukuttaa vauvaasi, vaan hänen annetaan itse nukahtaa omaan sänkyyn. Vauvan viereen ei tule jäädä ja hänet lasketaan sänkyyn vielä hereillä ollessaan.

Jos vauva aloittaa itkun heti viereltä pois lähdettyäsi, älä mene heti hänen luokseen, mutta poissulje kuitenkin tässä kohtaa mahdollinen nälkäitku sekä refluksitauti. Kun tunnistat itkun väsymysitkuksi, älä riennä heti vauvan luo, vaan odota muutama minuutti. Näin autat vauvaasi nukahtamaan itse. Vauva ei mene rikki muutaman minuutin itkettämisestä, vaan hän voi parhaimmassa tapauksessa jopa nukahtaa uudestaan. 

Kapalossa nukkuminen

Kapalointi estää vauvaa havahtumasta täysin hereille ja lisäksi se yleensä pidentää uniaikaa. Sopivan napakka kapalo myös lisää vauvan turvallisuuden tunnetta.

Hyvää unta tukevat myös säännöllinen päivärytmi sekä tutut, ennalta arvattavat rutiinit. Päiviin on tärkeä mahduttaa yhdessä touhuamista lapsen kanssa, läheisyyttä, hellyyttä, katsekontaktia ja vuorovaikutusta ettei vauva kaipaile näitä asioita yöaikaan.

Vauvan unipussi

Vauvan unipussi rauhoittaa nukkumista ja luo turvaa. Unipussissa vauvalla on niin sanotusti aina peitto päällä, sillä se ei pääse valumaan pois lapsen päältä. Lisäksi se parantaa lapsen unenlaatua, rauhoittaa ja pitää lämpimänä koko yön.

Vauvan unipesä

Pienikokoinen reunustettu patja, eli unipesä, on ihan pienen vauvan oivallinen nukkumapaikka. Unipesä lisää lapsen turvallisuuden tunnetta ja se on hyvä olla käytössä 1-3kk ikäisellä vauvalla. Tiivis, lämmin nukkumapaikka muistuttaa vauvaa äidin kohdun tuomasta turvallisuudesta. 

Vauva tippui sängystä

Jos vauva tippuu sängystä, hyvä merkki on vauvan samantien alkava kipuitku. Vakavampi tilanne on silloin, jos vauva ei putoamisen jälkeen huuda lainkaan. Siinä tapauksessa soita heti hätänumeroon. Jos vauva kuitenkin itkee, rauhoittele häntä ja pidä huolta turvallisesta nukkumapaikasta. Oma sänky korkeine laitoineen on lapselle kaikkein paras.

Vauvan nukkuminen päivällä?

Muutaman kuukauden ikäinen vauva nukkuu myös päivällä kehittymättömän vuorokausirytminsä vuoksi. Pelkkä yöuni ei siis tämän ikäiselle lapselle vielä riitä. Osa voi nukkua päivällä jopa kahdeksan tuntia. Päivän ja yön eron opettamiseksi päiväunien aikaan voi aivan hyvin olla mahdollisuuksien mukaan valot päällä.

Vauva nukkuu liian vähän?

Lapsen vointi kertoo, nukkuuko hän liian vähän. Jos lapsi on virkeä ja jaksaa seurustella ja touhuta päivisin, hän saa kyllä riittävästi unta. 1-3kk ikäinen vauva nukkuu keskimääräisesti päiväunia yhteensä noin 6-7h sekä yöunia 8-10h. 

Voiko vauva nukkua liikaa?

On selvää, että pieni vauva tarvitsee kehittyäkseen paljon unta. Mutta jos vauva ei jaksa syödä, olla vuorovaikutuksessa kanssasi tai päivän aikana olla välillä hereilläkin, on syytä kääntyä neuvolan puoleen.  Kuitenkin jos vauvan unentarve täyttyy liikaa päiväsaikaan, ei öihin yksinkertaisesti riitä tarpeeksi unta. On myös tavallista, että vauva tarvitsee välillä enemmän unta kuin yleensä, eikä tästä kannata olla huolissaan.

Kannattaako vauvan nukkua vatsallaan?

Vauvan nukuttaminen vatsallaan on tapa, jota ei suositella ihan pienille lapsille, sillä se lisää kätkytkuoleman riskiä. Suosi mieluiten selällään nukuttamista.

Lapsi ei pysy sängyssään, mitä teen?

Jos lapsi nousee sängystään, hänet tulee palauttaa sänkyyn niin monta kertaa, kuin on tarve. On kuitenkin todella tärkeää, että pidät itsesi näissä tilanteissa rauhallisena mutta jämäkkänä, jotta lapsi ymmärtää mitä häneltä odotetaan. Sänkyyn palauttamisen kerrat vähenevät pikkuhiljaa, kun lapsi huomaa, että olet johdonmukainen etkä anna periksi.

Yksi kommentti artikkeliin ”Vauvan nukuttamisen ABC – näin onnistut!”

  1. Onko tuota uutta käytäntöä tutkittu, että vauva jätetään yksin nukahtamaan? Mitä hyötyä siitä on lapselle?
    Olen nähnyt tuoreita äitejä, joiden lapset huutavat aivan hysteerisinä, kun vauvoja yritetään jättää yksin nukkumaan.
    Entisvanhaan lapsen (30 v sitten) lapsen kanssa oltiin samassa huoneessa, siihen asti, kun hän nukahti. Lapsi nukkui omassa sängyssään vanhempiensa kanssa samassa huoneessa. Ei tarvinnut hysteerisenä itkeä ja kokea turvattomuutta.
    Tuntuu oudolta tällainen neuvonta tuoreille äideille. Mikä tässä on taustalla? Ja jos lapsi yöllä heräsi, niin hän jatkoi uniaan, kun näki vanhempansa turvallisesti samassa huoneessa.

Jätä kommentti